Pääotsikon kuva

Pääotsikon kuva
Mun INSTAGRAM sannialeksandradesign, sieltä näet kuvia, joita lisään lähes päivittäin!! Syksy tuo tullessaan uusia tuulia... kenties myös uuden ammatin... innostuksella odotan ja unelmoin tietenkin ; )

maanantai 18. syyskuuta 2017

Kiva lukunurkkaus olohuoneessa






Talon remontti on vielä kesken...
Keittiö ja molemmat makuuhuoneet,
 kodinhoitohuone ja wc ovat saaneet pienen pintaremontin.
 Eli kaikki pinnat on käyty läpi. 
Katot maalattu valkoiseksi tai asennettu uusi. 
Seinät maalattu ja lattioissa on laminaatti.
 Ja keittiön kalusteet sekä wc:n kalusteet löydettiin Torista. 
Jossain vaiheessa osa seinistä saa vielä tapetin. 
Ostin jo alkuinnostuksessa parit tapetit ennen muuttoa. 
Nyt 1 1/2 kk muuton jälkeen en olekaan enää varma haluanko ne tapetit,
 joten en ole ryhtynyt toimeen. 
Myös töissä on ollut sen verran kiire,
 etten ole jaksanut miettiä sisustamista. 
Tässä on nyt sellainen tutustumisvaihe käynnissä. 

Vähän niin kuin parisuhteessa 
ensin tutkiskellaan sitä uutta kumppania 
ennen kuin aletaan muuttamaan itselle mieleiseksi.
Joku osaa malttaa pitkäänkin mielensä
 ennen kuin alkaa ehdottelemaan kumppanille
 "Sä voisit leikata hiukses... " 
tai ostoksilla "Tää paita sopis tosi hyvin sulle...". 
Vaikka todellisuudessa tarkoitetaan 
"Sun hiukses on kamalat" ja 
"sä et osaa pukeutua niin, ettei mun tarvis hävetä sua".

Samalla mielellä mä olen tutkaillutmakuuhuoneeni seiniä. 
Ensin meinasin laittaa sinne violettikukallisen tapetin
 ja nyt mielessä onkin jotain ihan muuta. 
Ei tarvittu kuin yksi kuva netissä kauniissta makuuhuoneesta, 
kun ajattelin tollaisen minäkin haluan. 
Tällä kertaa maltan mieleni ja odotan hetken muuttuuko mieleni uudelleen. 

Olohuone ei ole kokenut vielä muodonmuutosta, 
joten en ole vielä sisustanut sitä miettien väritystä. 
Kunhan "heitin" sinne jotain, jotta näyttää asutulta. 
Ja se mitä ei näy kuvassa, 
niin yhdellä seinällä lattialla on laminaatit, kattomateriaalit, listat ja maalit. 
Ja yhdellä seinällä on suihkuhuoneen höyrysuihkun osat. 
Kun vanhaa ruvettiin purkamaan paljastui sieltä ikävänpuoleinen yllätys. 
Siellä oli nimittäin käytetty aspestia, joten remonttiaikataulu meni uusiksi. 
Mutta niinhän se on usein vanhoissa taloissa,
 joihin on tehty remontteja eri vuosikymmenillä.
 Ja se tietysti viivästytti työhuoneen remonttia sekä olohuoneen ja eteisen. 
Mutta minusta on pääasia, että voimme asua täällä siitä huolimatta.
 Ja meillä on ihan tarpeeksi tilaa käytössämme. 
Ainoa asia mikä vähän harmittaa on se, 
että joku on aikoinaan purkanut kaikki uunit täältä alakerrasta.
 Ja näin syksyn kylmillä olisi ihan laittaa tuli takkaan. 
Tosin sekin tulee tänne jossain vaiheessa, kaakeliuuni tai pönttöuuni. 
Eikä kaikkea voi saada kerralla valmiiksi. 
Onneksi olen asunut jo niin kauan vanhoissa taloissa, 
että ymmärrän tämän. 
En tiedä viihtyisinkökään jossain uudessa modernissa ökytalossa. 
Ja uuden talon rakentaminen ei ole mun juttu, joten...
Täällä viihdytään tällä hetkellä, se missä ollaan tulevaisuudessa,
selviää sitten joskus ; )

Sanni Aleksandra






sunnuntai 27. elokuuta 2017

Kuistin pieni makeover...










Perjantaina paistoi aurinko niin kauniisti kuistille, 
että halusin mennä nauttimaan kahvit sinne.
Kuistilla ei kuitenkaan ollut vielä istumapaikkaa.
Olin ostanut joitain aikoja sitten kustavilaisen pyöreän pöydän ja neljä tuolia
 juuri tämän uuden kodin kuistia ajatellen. 
Kuistille ei vielä mahdu kuin pöydän puolikas ja kaksi tuolia. 
Laitoin ne aiemmin olleen lipaston tilalle. 
Toinen tuoleista tuli liian lähelle rappusia enkä halunnut kenenkään putoavan, 
jos siirtää tuolia taaksepäin. 
Istuskelin siinä jonkin aikaa ja mietin mitä laittaisin siihen. 
Minulla oli tallella lapsiportti, mutta se ei sopinut talon henkeen. 
Tämä talo on rakennettu tasan vuonna 1900. 
Nyt asun siis vanhimmassa talossa, jossa olen asunut. 
Aiempien talojen rakennusvuodet olivat 1925 ja 1928. 
Sitten muistin sängynpäädyn, jonka olin ostanut Torista. 
Olin ajatellut sen puutarhaan tueksi jollekin köynnöskasville, 
mutta ei se ollut sopinut siihen tarkoitukseen. 
Hain sen kellarista ja se sopi juuri oikein tarkoitukseensa. 

I have moved to new home again. 
This house is build in 1900. 
This building has been shop. 
So there is no old windows or doors left. 
Even old wooden floors has gone. 
That why there are new floors in every room.
 And all fireplaces have vanished. 
This house is near by busy road,
but its garden is going to be better, 
when I have done it to plese me.
 Old lady who has lived here many years
 hasn´t able to do any jobs in garden. 
So it´s like empty fabrik,
 where I greate my kind of garden. 
Even my terass at garden has been build with recycle materials 
like pallets and part of old children´s playhouse. 
In the verandah I put old headboard to rail, 
that chair doesn´t fall. 
I bought Kustavilainen style table and chairs to verandah. 

Sanni Aleksandra




tiistai 22. elokuuta 2017

Hetki aikaa itselle





En muista milloin olisin viimeksi piipahtanut 
keskellä päivää kahville ihan vaan yksin.
Ystävieni kanssa käyn silloin tällöin kahvittelemassa.
Ne on ihania hetkiä, jolloin jutellaan kaikenlaista ja nautitaan ystävyydestä.
Nyt olin ihan yksin omien ajatusteni parissa.
Kaiken kiireen ja arjen tohinan keskellä ei aina muista pysähtyä ja  - pohtia syntyjä syviä.
Elämän kriisit ovat talvesta tähän syksyyn asti 
vetäneet minut niin syvälle suruun, murheeseen ja ongelmien ratkaisemisiin,
etten ole suonut itselleni tällaista.
Ja pidän tällaisista persoonallisista pikkuisista kahviloista.
Tosin kun kävin Lontoossa Starbucksilla pari vuotta sitten,
tiesin, että jos menisin täällä Suomessa kahvilla sinne,
saisin samaa myös täällä.

Sanni Aleksandra



maanantai 21. elokuuta 2017

Muutto uuteen kotiin suoritettu jälleen...





Tyttäreni huoneen väritys tulee muodostumaan
Sokrun tekemän
www.sokru.com
ihanan julisteen värien mukaan.
Löysin julisteen Tampereen Vinstage messuilta.
Kannattaa tutustua hänen tuotantoonsa...



Ja pieni kurkistus myös pieneen wc:seen.
Sitä ei ole vielä sisustettu sen erityisemmin.



Kuten ei keittiötäkään. 
Laitoin ikkunaan ekat seinän sävyihin sopivat verhot.
Keittiön pääseinä on vain maalattu harmaaksi,
voi olla, että siihen tulee jossain välissä tapetti tai sitten ei.
Makkaristani olen ajatellut tehdä violettisävyisen. 
Sen takia seinällä on violettikukallinen tapetti.
En ole ryhtynyt vielä työhön, 
sillä en ole varma haluanko noin voimakas kuvioista seinää.
Sillä edellisen kodin musta-valkokuvioinen tapetti oli niin hallitseva,
 etten ikinä tottunut siihen, vaikka kaunis tapetti olikin.
Kauniin kristallikruunun sain serkultani.
Ja se oli talossa jo aiemminkin. Kerron siitä joskus...



Muutto on vihdoin ohi. 
Kyllä siinä oli taas niin paljon roudaamista, 
että sisuunnuin ja päätin alkaa myymään turhia tavaroitani. 
Sen enempää konmarittamati.
Kuistin toisessa päädyssä on secondhand shoppini.
Ja lisää tulee, kunhan saan inventoitua tavaroita.
Myyn sisustustavaroita pois tosi paljon.
Ja pieneksi jääneet lasten vaatteet.


Kaikessa pitäisi pysyä kohtuudessa. 
Mulla karkasi jossain vaiheessa
 - mopo kädestä -. 
Ja ostin kaiken mitä halusin tai koin tarvitsevani. 
Tosin en sortunut ostamaan missään vaiheessa yli varojeni. 
Laadin aina budjetin, josta oli jo maksettu laskut ja jätetty ruokarahat. 
Mua suoraan sanoen hirvittäisi olää ostamalla tavaroita luotoilla. 
Maksan laskuni eräpäivänä suurimmaksi osaksi, kuten pitääkin.
Kaikki tavarat eivät ole vielä paikoillaan, 
sillä osaa asunnosta vielä remontoidaan, 
mm. olohuone on tällä hetkellä täynnä työkaluja ja remonttimateriaalia. 
Tilaa on kuitenkin ihan riittävästi. 
Keittiö, mun makkari, likan huone ja wc ovat valmiina. 
Ja aivan ihana kuisti. 
Siitä tykkään tällä hetkellä eniten. 
Se on iso ja aurinkoinen.


 Kukat viihtyvät ja minä myös.
 Odotan, että saan hetekkani ensi keväänä sinne. 

ps. kone ei muuta fonttia halutuksi.. sorry, that awful font... 

... Unelmoin ihanista hetkistä kuistilla ja uudessa puutarhassani, 
terassikin on jo puoliksi tehtynä...
... I dream about lovely moment in verandah and my new garden...

Sanni Aleksandra

keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Kulttuuria, matkailua ja sielunhoitoa...










Elämä tuo välillä radikaalejakin muutoksia elämään. 
Näin kävi minulla. 
Vaikka kuinka koitin estää kaikin keinoin sitä tapahtumasta, 
niin se vaan tapahtui.
 Sydämeeni se jätti pahan särön. 
En tällä avaudu siitä enempää. 
Ystävät ja muut läheiseni tietävät mitä tapahtui...
Lisäksi tämän elämänmuutoksen takia jouduin muuttamaan jälleen. 
Tämä muutto on neljäs kuuden vuoden sisällä, 
joten en tässä kohtaa olisi jaksanut siihen ryhtyä. 
Mutta kai kaikella tällä on jokin tarkoitus. 
Nyt olen viikon verran roudannut tavaroita uuteen asuntooni. 
Sitä ennen kävin hieman rentoutumassa 
saadakseni tämän kevään ikävät tapahtumat edes jotenkin taka-alalle. 
Tapasin ystäviäni ja katselin parin kaupungin kauniita maisemia. 
Ja isoin tunnesolmu aukesi rakkaitten ystävieni seurassa. 
Ja pystyin syömään ruokaa.
 Melkein koko kevät on mennyt kahvilla ja leivällä 
sekä verensokeria ja mielialaa nostattavalla karkilla.
Tämän kaiken vuoksi en ole päivittänyt blogiani, 
sillä aion seuraavaksi laittaa blogiin uuden asunnon kuvia. 
Ja läppärini meni rikki,
 joten myös sen takia päivittämisessä on ollut taukoa. 
Nyt päivitän lainakoneella. Joten tekstikin on eri fontilla.
 Lisäksi puutarhan kukkia olen siirrellyt uuteen paikaan. 
Joten sekä sisällä että ulkona on pienimuotoinen "kaaos".
 Vähän kuin elämässänikin...

sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Missä viipyy kesän helteet?








Löysin suloisen kyltin ja 
se sopii koristeeksi kukka-asetelmaan.
Ehkä se löytää paikkansa vielä puutarhasta.
Ostin tässä yksi päivä 
pari laventelia ja aniliininpunaisen pelargonin. 
Istutin ne sievään koriin. 
Ja laitoin juuri valkoiseksi maalaamani
puutarhakalustepöydän päälle. 
Istuskelin korituolissa ja nautin auringon lämmöstä. 
Kukat siivittivät ajatukseni etelän lämpöön. 
Ja kuvittelin istuvani kahvittelemassa 
jossain Espanjan rantakaupungin kahvilassa. 
No kovin montaa hetkeä en saanut siinä viettää. 
Mitä lähemmäs juhannusta tultiin, 
niin ilma rupesi viilenemään ja tuuli yltymään. 
Ja juhannusaaton iltana istuttiin viltit harteilla,
 jotta tarkeni. 
Joten kysyn: 
Mihin Suomen suvi häipyi? 
Tiedän kyllä, että nykyään kesäkuussa on 
oikukasta säätä ja vasta heinä- ja elokuussa 
saadaan nauttia paahteesta. 
Mutta aina sitä sopii toivoa ja haaveilla ; D

…Unelmoin kesän helteistä,
 auringon lämmöstä ja lämpimästä vedestä
…I dream about heat of summer, 
sunshine and warm water…
Sanni Aleksandra







perjantai 9. kesäkuuta 2017

Kauniita kukkia... äiti sai kukat yo-juhlien järjestämisestä pojaltaan...






Huolellinen etukäteissuunnittelu 
yo-juhlien 
järjestämiseksi takasi sen, 
että juhlat sujuivat mainiosti.
 Ylimääräiset pöytäryhmät varmistivat sen, 
ettei kenenkään tarvinnut odottaa kahvitteluun pääsyä. 
Ja tärkeimpänä oli apuparini eli 
ystäväni Riikka. 
Kiitos sinulle tuhannesti avustasi <3 
– ilman sitä, 
olisin ollut koko ajan keittämässä kahvia 
enkä olisi kerinnyt seurustelemaan myös vieraiden kanssa. 
Kiitokseksi juhlien järjestämisestä 
poikani antoi minulle kaikki lahjaksi saamansa kukat. 
On ilo katsella niitä. 
Laitan kukat aina yöksi kuistille, 
jossa on yön aikana viileätä, 
joten kukat pysyvät kauan kauniina. 
Päiväksi tuon ne sisälle. 
Onnea kaikille tämän kevään ylioppilaille. 
Poikani piti aivan mahtavan puheen yo-juhlissa. 
Äiti on niin ylpeä pojastaan. 
Hän pääsi myös suoraan opiskelupaikkaansa 
saatuaan L:n matikasta. 
On hienoa katsoa esikoisen matkaa… ; D

Sanni Aleksandra