Pääotsikon kuva

Pääotsikon kuva
Mun INSTAGRAM sannialeksandradesign, sieltä näet kuvia, joita lisään lähes päivittäin!! Syksy tuo tullessaan uusia tuulia... kenties myös uuden ammatin... innostuksella odotan ja unelmoin tietenkin ; )
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jouluiset koristeet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jouluiset koristeet. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 2. joulukuuta 2018

Jouluista tunnelmaa kotona





Tänä vuonna päävärit sisustuksessa on 
beige/harmaa ja puna-valkoinen
ja ripaus vihreää siellä täällä.
Olohuoneeseen tulee vihreä joulukuusi
valkoisin nauhoin ja valkoiset ja punaiset pallot.
Ja sohva vaihtuu ehkä loppuviikosta harmaaseen
Howardsohvaan. Nykyinen tosi kiva,
mutta aivan liian pieni 
meidän kolmihenkiselle perheelle.
Paitsi työhuoneessa, jonka pääväri on sininen ja 
kulta. Joulukuusi on siellä valkoinen.

Hyvää 1. adventtia <3

Sanni Aleksandra




keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Suklaa- kanelikinuskikakku eli tökkäyskakku oli tykätty


Herkän kauniin Jouluruusun ostin 
Kukkakauppa Johannasta,
Johanna on sisustanut sekä näyteikkunan että myymälän
niin ihanaksi, että olisin halunnut ostaa vaikka mitä.
kun hain tuon edellisessä postauksessa
olleen tulilatvan punaisessa kassissa.
Johanna ystävällisesti lahjoitti kukan meille,
jotta voimme ilahduttaa hallituksemme jäseniä
tällä kertaa tulilatvakukan sain minä.
I bought this lovely Hellebore
from local Flowershop.


Ja suloinen tonttutyttö on piparitalosta.
Sen tyttäreni valitsi itselleen sieltä.
 ja sain lainata sitä kuvaukseen ; D
And this lovely little Elf girl is 
from local Christmas shop Piparitalo.
It was choice of my daughter.


Notice how beautiful it looks outside, 
when there is even a little bit snow at the ground.


”Tökkää ja tykkää” luki Kotivinkin leipomisohjeen otsikossa. 
Ja kakku oli todella tykätty. 
Tein sen meidän Mll:n paikallisyhdistyksen 
tämän vuoden viimeiseen kokoukseen, 
joka pidettiin meillä. 
Piti tarjota glögiä ja pipparia, 
mutta yllätin naiset tällä ihanalta maistuvalta kakulta. 
Pidän leivonnaisista, 
jotka eivät ole liian vaikeatöisiä. 
Ja oli jotenkin rentouttavaa seisoa hellan äärellä 
ja sekoitella kakkuun tulevaa kinuskia kattilassa 
puukauhalla kaiken kiireen keskellä parikymmentä minuuttia. 
Sain nimittäin pienen ”breikin”, 
kun tyttäreni tuli kipeäksi, 
kuumetta ja kurkunpään tulehdusta iski päälle. 
Näin ollen olemme kotona loppuviikon. 
En tietenkään huomannut ottaa kakusta kuvaa eilen, 
kun se oli vielä kokonainen, 
mutta kuvista näette pienen siivun. 
Se nimittäin katosi "parempiin suihin" nopsaan.
Myös lapset pitivät kakusta.
Jos haluatte tehdä tätä kakkua niin 
laitan tähän postaukseen sekä ohjeen, 
että linkin kotivinkin ohjeeseen. 
Ja ainahan voitte hakea lehden, 
jos tykkäätte nähdä kuvat tekovaiheista. 

I made so tasteful cake, 
which name is Poke cake.
It was so good.


SUKLAA-KANELIKINUSKI-TÖKKÄYSKAKKU

Ainesosat:
150 g voita tai margariinia
2 dl sokeria
3 kananmunaa
1 ½ dl vehnäjauhoja
1 dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
Kanelikinuski
2 dl vispikermaa
2 dl fariinisokeria
1 tl kanelia
¼ tl suolaa
Tökkäyskakun kuorrutus
50 g tummaa suklaata
100 g maustamatonta tuorejuustoa
½ dl tomusokeria
Tökkäyskakun koristeeksi
30 g suklaata (tummaa maitosuklaata tai suklaakonvehteja)
3–6 piparkakkua
kanelikinuskia

1. Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi. 
Lisää kananmunat yksitellen koko ajan vatkaten. 
Yhdistä jauhot ja kaakao- sekä leivinjauhe. 
Lisää ne taikinaan ja sekoita tasaiseksi.

2. Vuoraa neliön mallinen (20 × 20 cm) tai pyöreä, 
halkaisijaltaan noin 22-senttinen vuoka leivinpaperilla. 
Kaada taikina vuokaan ja tasoita pinta.

3. Paista 175-asteisen uunin alatasolla noin 45 minuuttia. 
Kokeile kakun kypsyys tikulla. 
Keitä kakun kypsyessä kinuski.

4. Kaada kerma kattilaan ja lisää sokeri. 
Keitä miedolla lämmöllä sekoitellen 15–20 minuuttia, 
kunnes kinuski sakenee. 
Nosta kattila liedeltä ja 
sekoita joukkoon kaneli sekä suola.

5. Töki vastapaistettu kakku puulusikan varrella 
tai vastaavalla välineellä täyteen reikiä. 
Valuta ¾ kinuskista tasaisesti kakun reikiin.
 Jätä loppu kinuski koristeluun.

6. Anna tökkäyskakun jäähtyä ja tee kuorrutus: 
Sulata suklaa mikrossa tai vesihauteessa. 
Vatkaa tuorejuusto notkeaksi. 
Lisää suklaa ja tomu­sokeri. 
Levitä kuorrutus kakulle. 
Rouhi suklaa ja murustele piparit. 
Ripottele kakun pinnalle ja valuta päälle loppu kinuski. 



Herkuttele itse 
tai yllätä ystäväsi tai perheesi
tällä jouluisella kakulla
Sanni Aleksandra






lauantai 3. joulukuuta 2016

Talven tunnelmaa...


Ensilumi tuli ja meni. 
Marraskuu on niin epävakainen täällä Länsi-Suomessa. 
Nyt kun päästiin joulukuulle, alkoi talvi näyttäytyä täälläkin. 
Tulin yhtenä päivänä töistä. 
Oli alkanut jo hämärtää, kun saavuin kotipihaan. 
Nousin autosta ja katselin kaunista talvista maisemaan. 
Lunta satoi hiljalleen taivaalta. 
Pimeyskään ei haitannut. 


I have put many lights to threes and plantings.

Olinhan laittanut kaamosajan valot jo hyvissä ajoin pihalle. 
Jo noina marraskuun alussa, 
kun luonto näytti synkältä ja 
maa mustalta illan pimeydessä. 
Mielikin oli hiukan melankolinen. 
Ei saanut aikaiseksi koristella sisälläkään 
vielä jouluista tunnelmaa. 


It´s 5 pm outside. 
Now, when there is snow at the ground,
nature looks nice,
but imagine if there wasn´t any snow.

Vasta tänä viikonloppuna hain vintiltä 
jouluvalot ja –tähdet.  
Jouluiset tekstiilit ja joulutontut odottavat 
laatikossa innokasta koristelijaa. 
Nyt joka ikkunassa on paperiset joulutähdet, 
jotka tuikkivat myös ulos toivon valoa. 
Sillä lähestymme vuoden parasta aikaa, 
Joulun aikaa. 


Tänä vuonna myös kaikki lapseni 
ovat luonani jouluaattona. 
Ja kuusen alle olohuoneeseen laitetaan lahjat 
ja ”takan” päälle ripustetaan joulusukat, 
josta lapset saavat käydä kurkkimassa 
mitä tontut ovat tuoneet heille. 
Ja uskokaa tai älkää, 
myös meidän melkein 12v. 
käy tarkistamassa pitkin päivää onko siellä mitään, 
vaikka niin vannoo, ettei usko joulupukkiin. 


Dear Santa... 
I´ll hope you bring me new camera
for Christmas present, please ; D

On these days of early December 
I have taken my Christmas decorations, 
textiles and lights,
elves and angels
of the boxes from attic.
From now on,
I will decorate our home
for Christmas time.
We will enjoy of holidays during Christmas.
And on the Christmas Eve 
all my children will be at home.

Hyvää joulukuun alkua,
nautitaan näistä lumisista keleistä
 ja joulun odotuksesta
Enjoy of these days before Christmas
Sanni Aleksandra