Pääotsikon kuva

Pääotsikon kuva
Mun INSTAGRAM sannialeksandradesign, sieltä näet kuvia, joita lisään lähes päivittäin!! Syksy tuo tullessaan uusia tuulia... kenties myös uuden ammatin... innostuksella odotan ja unelmoin tietenkin ; )

lauantai 13. joulukuuta 2014

Haluaisin pyytää joulupukilta lahjaksi malttia vain loikoilla joululomalla...


Ensi viikolla tähän aikaan olen jo joululomalla ja voin nauttia kotoilusta. Viikonloppuun ennen jouluaattoa olen ajatellut paljon kaikenlaista puuhaa. Äsken tilasin pihaan pari mottia koivu polttopuita, jotka pitäisi kärrätä kellariin. Minusta on todella mukavaa hakea polttopuut sisäkautta, portaita vain alas kellariin. Oli ilma mikä tahansa ulkona, niin voin lämmittää talon uuneja ilman, että kiroaisin joka kerta, kun rämpisin tuiskussa ja viimassa tai jalat polvia myöten lumessa hakemaan ulkoa puusuulista puita. Joskus nämä ”älynväläykseni” ilahduttavat minua ja helpottavat arkisissa askareissa. Minua varoteltiin, että puut homehtuvat kellarissa, mutta niin ei käynyt. Lisäksi olen suunnitellut siivoavani talon ”katosta lattiaan”. Mutta vaan suunnitellut, sillä joskus saattaa käydä niin, ettei aika yksinkertaisesti riitä kaikkeen mitä olen suunnitellut tekeväni.  Joten voin päätyä tekemään ns. ranskalaisen siivouksen. Anteeksi vaan ranskalaiset, ei ole tarkoitus loukata tunteitanne, mutta jostain on tarttunut kieleeni termi ”ranskalainen siivous”. 


I´d like to ask Santa Klaus, that he brings me patience to relax on Christmas time as Christmas gift. I am on semester holidays this time on next week and I have planned to do many things at that time. Usually, when I plan this kind of things, comes something else or I don´t have enough time to do those. There comes a couple cubic metre of firewood to my yard next Saturday.  Those woods should get inside to basement, so I can get firewood easily. Just get steps downstairs to basement and put woods to basket. I don´t like, that I should have to go outside to get those woods inside, If the weather would be horrible. If there is raining water or snow, and wind is blowing or if there is a lot of snow on garden, it isn´t nice to wade outside to get woods inside. Sometimes my flash of brilliance helps my life and everyday chores might happen more easily. People said, that those woods would grow moldy, if I put those to basement, but it didn´t happen. I also have planned to clean the house from top to bottom, but I assume, that I would have not enough time to do it. I could have to do so-called “French cleaning”. Pardon me French people, I don´t know where has come to this saying to our lanquage. 


Muumimamman purkeista on kiva tarjota vieraille kahvia tai teetä ja näin jouluisin ne sopivat kauniisti myös pöydälle koristeeksi.

Minulle "ranskalainen siivous" tarkoittaa lapsuuteni idolin Peppi Pitkätossun tapaa siivota huushollinsa. Peppi tekee siivouksesta leikkiä ja laittaa harjat kiinni jalkoihinsa ja kaataa sangollisen vettä keittiön lattialle ja rupeaa luistelemaan. Näin tulee ”puhdasta jälkeä”, mutta Peppi on tyytyväinen lopputulokseen. Olin nuorempana paljon kriittisempi siivouksen suhteen, mutta olen koittanut ”löysätä pipoa”. Sillä muistan myös omasta lapsuudesta äitini pakon siivota kaikki kaapit ja todella siivota asunto katosta lattiaan ennen joulua. Ja hän oli kireä kuin viulun kieli, huusi meille lapsille, kun väsytti, mutta oli pakko jatkaa, vaikkei olisi jaksanut, kun niin oli tapana tehdä. Voin ihailla kuvausten ammattilaisten aikaansaamia ihania kuvia kodeista, joissa kaikki on tip top ja kaaos on ”selätetty” kameran taa. Varmasti joillakin ihmisillä on niin vähän tavaraa, että on helppo pitää koti siistinä suurimman osan ajasta. Ehkä minullakin sitten joskus tai sitten ei. Tykkään kauniista sisustavaroista ja niitä on kertynyt vuosien saatossa kaapit täyteen. Onneksi voin laittaa osan kodin vinteille säilytykseen ja ottaa sieltä, kun kaipaan vaihtelua. 

French cleaning means to me my childhood idol Peppi Longstrump´s way to clean her household. She put floor brushes to her foots, fell water to floor and start skating around to the kitchen. It is child´s way to have fun same time as make house “shining”. People should give themselves permission to relax and not stress about Christmas time so much. When I was younger, I was much more critical of that, how man should clean the house. I have tried to “loose beanie”. I remember from my childhood, how my mother was very tired and try to clean the house from top to bottom near Christmas, because it was way to make Christmas come true. She was very angry and yelled to us, because we mess up. And she regrets it of course.  


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti