Outlander...

Tällä hetkellä minusta tuntuu, että olisin oman elämän Outlander. 

Sillä niin outoja käänteitä sattuu taas. 

En tiedä oletteko katsoneet Ykkösellä pyörinyttä sarja. 

Siinä Claire niminen nainen menee Skotlannin nummilla ison kiven eteen 

ja kivi imaisee hänet noin 200 vuotta aiempaan aikaan,

 jossa hän on Sassenach eli vieras, 

joka ei ymmärrä muukalaisten outoja 

ja takapajuisia ajatuksia ja tekoja. 

Minä olen tällä hetkellä sassenach, 

joka ei ymmärrä ympärillä olevien takapajuisia 

ja suorastaan tyhmiä tekoja, 

joiden vuoksi olen aivan ämmyrkäinen 

ihmisten tyhmyydestä ja ilkeydestä. 

Sanoin taannoin, että jos 

”jollain onni on niin onnen kätkeköön”. 

No olen tämänkin asian suhteen 

hehkuttanut vissiin onneani niin, 

että enkelitkin tulivat kateellisiksi. 

Ja nyt tämäkin onni on hävinnyt kuin tuhka tuuleen. 

Koska minussa on pientä ”näkijän” vikaa 

niin aavistin tämän jo jonkin aikaa sitten, 

mutta onneksi en osaa ennustaa, 

sillä muuten olisin järkyttynyt näkemästäni. 

Tässä vaiheessa en vielä voi avata asiaa enempää, 

mutta minun oli ihan pakko ”huutaa ääneen”, 

nämä vääryydet ainakin minulle ymmärrettävässä muodossa.

Ihan kuin olisin joka yhteisön sivustakatsoja, 

liian erilainen tai väärän ikäinen, 

jotta pääsisi mukaan todella.  

Olen kyllä yrittänyt huhuilla sieltä laidalta, 

että olen ihan kiva tyyppi, johon kannattaa tutustua, 

mutta en saa vastakaikua. 

Tapaan kyllä jatkuvasti ihania täysin minulle outoja ihmisiä, 

joiden ystävällisyys lämmittää sydäntä. 

Tässä yksi päivä minulla ei ollut tarvittavaa parkkirahaa 

vain pikkukillinkejä ja kysyin yhdeltä naiselta, 

että olisiko hänellä vaihtaa rahaa isommaksi. 

Ja hän vaihtoi ja antoi vielä ylimääräistä, 

kun killinkini ei tehnyt niin paljon. 

Minulla oli kyllä seteleitä, 

mutta ne eivät siinä tilanteessa auttaneet. 

Tällaiset kohtaamiset auttavat uskomaan 

ihmismielen hyvyyteen, 

vaikka ympärillä meinaa 

”tornit sortua” 

ihmisten ilkeämielisyyden vuoksi.

Ja on yhteisöissä, 

joissa toimin todella monia ihania tuttujakin ihmisiä, 

mutta yksikin mätä omena pilaa korillisen

 ja muutama koko sadon...

Onneksi lähelläni on ihania ystäviä ja läheisiä, 

sillä muuten olisin ihan romuna <3 <3 <3

Mieli on ollut niin maassa, 

etten ole jaksanut edes tätä blogiani päivittää 

saatikka sisustaa kotiani ja luoda kauniita asetelmia. 

Luovuuteni ei nyt kuki yhtään. 

Sen takia hain piristykseksi 

orvokeita, pelargoneja sekä murattia kaupasta. 

Ja rakensin jämämateriaalista istutuspöydän pihalle. 

Se ei ole kovin kaunis eikä kuvauksellinen,

mutta ajaa asiansa 

ja sen ääressä on kiva puuhailla kukkasten kanssa

Siihen tulee vielä verho eteen, 

joka peittää tulevien hyllyjen tavarat. 

Olen myös alkanut tekemään kesäkeittiötä trukkilavoista 

ja muusta ilmaiseksi saadusta puutavarasta. 

Ainoastaan maalit haen kaupasta.

I´m not going to write this in english, 

but believe you don´t miss anything. 

I´m in bad mood, 

because there are some difficulties 

in my life at this moment. 

I have hard to think it in English. 

But look at my photos of 

my new gardening table and beautiful flowers. 

I have used pallets and old door on it. 

I have started also to make summer kitchen of pallets. 

You can see it later on this summer,  

I hope. 

And it might be so, 

that I don´t write very often here either. 

Maybe put some pictures from garden. 

It is good therapy to me.

…Unelmoin paremmasta maailmasta,

 jossa ihmiset huomioisivat enemmän toisiaan

 ja kohtelisivat kunnioittavasti  …

…I dream about better world, 

where people are kind 

and treat each other nicely …

Tunteikkaita ja onnellisia hetkiä sekä pojan huoneen muutos

Tänään on ollut oikein tunnerikas päivä. 

Järjestimme parhaalle ystävälleni yllätysjuhlat 

hänen täyttäessään pyöreitä vuosia. 

Tässä joitain aikoja sitten kysyin hänen tyttäreltään, että oletteko ajatellut järjestää äidillenne juhlat. 

Hän sanoi, että äiti saisi kohtauksen jos sellaista tehtäisiin. 

Minä sanoin, että kyllä äidillesi pitää järjestää yllätysjuhlat ja olin valmis ottamaan ”syyt” niskoilleni. 

Ystäväni tyttäret järjestivät upeat juhlat herkullisine kastamisineen ja ystäviä ja sukua oli paikalla odottamassa juhlasankaria. 

Hän tosin oli tulossa poimimaan marjoja eli yllätys oli täydellinen. 

Emme saaneet sapiskaa onneksi vaan saimme ystäväni kyyneliin. 

Ja luulen, että hän oli ihan onnellinen yllätyksestä ensi järkytyksestään toivuttuaan. 

Tällaiset upeat hetket tekevät elämästä elämisen arvoisen.

This day has been so emotional. 

We organized to my best friend surprise party on her birthday. 

She didn´t expect anything. 

She had said to her daughters, that she doesn´t want any party. 

I say, that we shall get one to her, 

and everyone can blame me if she would get mad. 

But we get her on tears, when she came to her daughter´s home. 

They had done delicious service. 

First she was little bit upset, because she came to her daughter home to pick berries and when she saw all us wait her to celebrate her. 

This kind of moments makes life so wonderful.

Minulla oli kesällä vieraita - eräs pariskunta ja majoitin heidät pojan huoneeseen. Noista trukkilavoista sai hienosti tehtyä parisängyn. Ja valkoiset pinnatuolit toimittivat yöpöydän virkaa. Tosi käytännöllistä. Mä olen ihan "koukussa" trukkilavoihin : )

Noi musta-valkoiset kirjaintyynyt on H&M homen. Ja kirjava kangas on nimeltään Lissabon, sen ostin Terrasta. Oli malliverho, joten sain alennuksella. Ja noi mustat helmalakanat molempiin sänkyihin tein kirppikseltä löytämistäni lakanoista. Siinä oli omat haasteensa, kun koitin repiä lankasuoraan, jotta sain sopivankokoisia kappaleita. Niissä on päädyssä ja keskella laskokset.

Tämä kehys on tarkoituksella tyhjä, poika saa pistää siihen joitain omia juttujaan, piirtävät koulussa kaikenlaista, joten saa oman pienimuotoisen "näyttelyn".

Tunteikas hetki oli myös, kun vaihdoin poikani huoneen sisustuksen ja hyvästelin niin sanoakseni hänen lapsuutensa. 

Olenkin miettinyt miksen saa "aikaiseksi" muutettua poikani huonetta 

varhaisteinin huoneeksi. 

Tänään tajusin, että en ollut aiemmin valmis myöntämään, että hän kasvaa kovaa vauhtia ja aikuistuu pikkuhiljaa. 

Ja kuopuksenikin aloitti esikoulun ja menee ensi syksynä kouluun. 

Välillä tuntuu, että aika kiitää ihan liian nopea…

It was very emotional to decorate my son´s room in this time. 

I kindly said goodbye to his childhood. 

I had wondered, why I couldn´t earlier change the style 

of his room more adult way. 

It´s difficult to explain, what I did process on my mind, before I was ready to do that chance of room. 

Now he has the room, which reflects his age, although I leaved some memories of his childhood on the shell above his bed. 

There are picture of him with his father at baby swimming under water and picture with me at his first abroad trip age 4 month to Spain, his first baby slipper and such of things. Time goes by too fast...