Hyvä ystäväni opiskelee Tampereen yliopstossa kasvatustieteitä.
Hän oli valinnut yhdeksi kurssiksi ihmesatuja, faabeleita ja satuitertekstejä;
satujen traditioita ja teorioita.
Sadut olivat alun perin kirjoitettuja ja tarkoitettu aikuisille.
Tekstit olivat pelottavia ja aika ronskeja.
Sitten jotkut kirjailijat siistivät ne lapsille sopiviksi.
Siihen maailman aikaan, jolloin satujen tarkoitus oli olla opettavaisia,
ne saattavat olla tähän päivään liian pelottavia tai
niissä esiintyy juttuja, jotka eivät sovellu lapsille,
nykykäsitysten mukaan.
Hän kertoi minulle mm. Punahilkan sadun alkuperäisen version.
Kun miettii Punahilkkasadun suden repliikkiä
"Nyt mä syön sut suihin..."
ja tietää, että ne on alkuperään tarkoitettu aikuisille,
saa sanoma ihan erilaisen vivahteen.
Onneksi enää ei paljon lueta noita vanhoja satuja.
Ainakaan minä en tiedä pystyisinkö nauramatta lukea punahilkasta
vaikka joskus lapsenlapselleni.
Tai monetkaan eivät tiedä niiden alkuperästä.
Nykyajan "Onneli ja Anneli", "Vilttitossu ja heinähattu" ja
"Risto Räppääjät" ovat lähinnä viihdyttäviä
ja luovat kuvia ihanista tai hurjista seikkailuista
sillai kiltissä hengessä.
Asia rupesi kiinnostamaan minua
ja sain mahdollisuuden lukea
hupaisen sadun parisuhdedraamasta.
Jos suluissa olevia kohtia ei olisi,
niin en edes tietäisi, että sanojen vivahteista.
Ai niin poistin ne suluissa olleet tekstit... ; )
Suomen kieli on niin hauskan (haaskan) näköistä.
Jos satu olisi vielä kuvitettu kauniilla
eläinaiheisilla kuvilla,
niin se sopisi hyvin nykylastenkin satukirjaksi.
Ja nyt pieni varoituksen SANA;
Kukkahattutädit, sievistelijät ja tekopyhät...
PLEASE...
älkää lukeko alla olevaa satua...
... ja varsinkaan älkää lukeko sitä lapsellenne....
... ainakaan ellette osaa kertoa sitä ilman,
että mietitte mitä sanojen taakse sisältyy...
Hyviä lukuhetkiä ja älkää vetäkö "hernettä" nenäänne!!
Sanni Aleksandra
ps. olisin laittanut sadun linkin taakse, jos osaisin
eli jos joku, joka lukee tän ja osaa neuvoa
miten se tehdään...
vois laittaa mulle vaikka ohjeen ; D
Viehkeä pupu ja kiltti jääkarhu
Eräänä päivänä viehkeä pupu kyllästyi olemaan yksin kotikolossaan.
Sen vanha ystävä Julma Kobra teki pupulle kiusaa minkä ehti. Se puhui pupusta pahaa ja valehteli hirmuisia asioita, joita pupu olisi muka tehnyt. Eikä pupu tiennyt miten saisi jotkut uskomaan, ettei se ollut sellainen kuin ilkeä kobra väitti. Pupu halusi vastapainoksi jotain kivaa elämäänsä. Se oli sisustanut kotikolonsa viehkeäksi pesäksi ja viljellyt pienessä puutarhassaan porkkanoita ja salaatteja. Ja kasvattanut kauniita kukkia. Se piti kaikesta kauniista. Sitä ei haitannut, vaikkei kaikki kulta, joka kiilsi, ei ollut kuin rihkamaa, kunhan se olisi vain mieleistä.
Naapurin ilkeät harakat yrittivät varastaa aina tilaisuuden tullen pupun aarteet. Pupu yritti piilottaa aarteensa, jotta ne eivät olisi houkutelleet mitään haaskalintuja lähellekään hänen kotikoloaan. Se oli kuullut sanonnan "kell onni on, se onnen kätkeköön. Se halusi vaan olla rauhassa ja turvassa. Eräs haaskalintu oli yrittänyt luikerrella vääryydellä pupun kotikoloon. Mutta sen pupu oli estänyt. Sitä eivät petolinnut kiinnostaneet. Se tiesi, että niillä oli pöyhkeiden höyheniensä piilossa oli terävät kynnet ja raateleva nokka. Ne pistelisivät poskeensa pupun yhtenä suupalana.
Viehkeä pupu kaipasi vähän onnellisuutta elämäänsä ja päätti taas uskaltaa lähteä seikkailemaan. Sitä houkutti lähteä seilaamaan merelle. Se halusi tietää mitä tuolla meren toisella puolella oli. Se teki pienen lautan, joka oli hiukan kiikkerä, mutta ei vuotanut vettä. Eräänä kauniina aamuna pupu pakkasi reppuunsa eväät ja koristautui kauniilla punaisella mekolla ja upella rusetilla, jonka se asetteli viehkeästi korviensa ympärille. Se ihaili itseään peilistä ja uskoi, että tuolla jossain oli jotain ihanaa, jonka se halusi löytää. Se ei tiennyt mitä se oli, eikä odottanut mitään. Se oli vain kerännyt kaiken optimistisuutensa ja päättänyt viettää hauskan päivän meren toisella puolella.
Ollessaan rantautumassa satamaan, joka vilisi väkeä ja siellä oli monia erilaisia purtiloita, kuten satamissa yleensäkin oli. Pupua vähän hävetti alkeellinen purtensa, mutta ei jaksanut välittää siitä. Päivä oli liian kaunis murehtimiselle. Pupu katseli ympärilleen ja huomasi laiturin päässä jääkarhun, joka oli kalastamassa. Sillä oli hieno onki ja se paistalleli päivää ja odotteli rauhassa kalasaalista. Jääkarhu nosti katseensa ja huomasi pienen pupun. Se katsoi hieman ihmettelevän näköisenä pupua. Ensin pupu meinasi kääntää katseensa muualle, mutta päätti sitten antaa tilaisuuden tuolle kiltinnäköiselle charmikkaalle jäämeren sankarille.
Pupun äiti oli lukenut pupulle lapsena satuja myös jääkarhuista. Ne olivat olleet kilttejä ja rohkeita. Ja eräässä toisessa sadussa yksi pingviini oli myös lähtenyt seikkailemaan kyllästyttyään kotisaarensa kylmyyteen. Pupukin halusi seikkailla.
Tavatessaan jääkarhun viehkeä pupu hymyili ystävällisesti jäärhulle. Se tarjosi pupulle kuumaa kahvia juomapullostaan. Jääkarhu kysyi, että halusi pupu lähteä sen luokse syömään maukasta kalasaalista. Pupu ei kuitenkaan uskaltautunut heti lähteä jääkarhun matkaan. Eihän se tuntenut jääkarhua entuudestaan. Ja äiti oli varoittanut pupua, ettei vieraiden matkaan saa lähteä. Sen pupu muisti vielä isonakin. Kuten monet muutkin varoitukset, joita oli saanut.
Toiset olivat lähinnä neuvoja.
Yksi neuvoista oli ollut "muista villahousut talvella". Se oli naurattanut pupua, sillä eihän kukaan enää käyttänyt villahousuja. Villasukkia pupu kyllä piti mielellään. Varsinkin talvella sen jalat palelivat helposti. Kotikolon lattia oli talvella sen verran kylmä, että villasukat olivat tarpeen. Pupu haaveilikin, että saisi kotikoloonsa kunnon lattian puusta. Ja kaulahuiviakin pupu tykkäsi käyttää. Se halusi näyttää tyylikkäältä, kun se lähti kyläilemään tai meni markkinoille. Sillä oli kaunis kullanruskea takki ja hienonvärinen huivi kaulallaan. Joskus, kun pupu halusi oikein hienostella se laittoi jalkaansa pikkukengät. Useimmiten se kulki kylläkin matalissa saapikkaissa. Puutarhassa työskennellessään pupulla oli punaiset kumisaappaat. Se rakasti punaista väriä, mutta se ei halunnut herättää liian paljon huomiota, joten yleensä se käytti neutraaleja värejä.
Pupu lupasi tulla jääkarhun luokse kylään, kunhan he olivat tutustuneet paremmin. He sopivat tapaavansa uudestaan jonkin ajan kuluttua. Sillä välin pupu ja jääkarhu lähettelivät toisilleen pullopostia yli meren. Sitten eräänä päivänä jääkarhu kutsui pupun kotisaarelleen. Pupua jännitti kovasti, mutta jääkarhu oli tuntunut niin kiltiltä, että pupu rohkaisi mielensä. Jääkarhu kertoi laittavansa pupulle herkullista ruokaa itse kaatamastaan riistasta.
Pupu oli luullut, että jääkarhut syövät vain kalaa.
Jääkarhu oli kuulemma käynyt vaihteeksi metsästämässä viihdakossa. Se oli kaatanut siellä pari antilooppia. Jääkarhu kertoi myös, että se oli haaveillut jo pitkään matkustavansa saarelle, jossa eli ilveksiä ja karhuja sekä muuta pientä riistaa, kuten kettuja. Pupu kuunteli kiinnostuneena jääkarhun juttuja. Se ihaili komean ilveksen kuvaa, jonka jääkarhu näytti hänelle. Se toivoi kuitenkin, ettei jääkarhu saisi metsästettyä tuota ilvestä. Pupun mielestä sen kuului elää vapaana luonnossa. Se ei kertonut sitä kuitenkaan jääkarhulle. Se halusi pitää jotain asioita salassa, kunnes rohkenisi kertoa niistä. Se halusi ensin tutustua jääkarhuun paremmin.
Jääkarhun talossa oli ihana takka, jonka lämmössä pupu lämmitteli katsellessaan, kun jääkarhu teki heille ruokaa. Se valmisti riistan lisäksi myös herkullisia porkkanoita, joihin se laittoi hunajaa ja valkosipulia. Porkkanat olivat pupun herkkuruokaa. Jääkarhujen maassa oli yleensä niin kylmä, mutta jääkarhun kotitalo säteili lämpöä. Ruokailtuaan he istuivat yhdessä ulkona ja ihailivat tähtitaivasta. Jääkarhu veti pupun kainaloonsa ja lämmitti hellästi pupun pieniä tassuja. Pupu tunsi itsensä onnelliseksi pitkästä aikaa. Se kehui myös itseään mielessään rohkeudestaan uskaltaa taas luottaa toisten ystävyyteen. Kobrakin oli ollut joskus sen ystävä.
Heti ensimmäisestä yhteisestä illasta lähtien pupu ja jääkarhu olivat ratsastaneet yhdessä auringonlaskusta auringon nousuun iloissaan ja riemuissaan. He oli matkanneet maihin kaukaisiin yli vuorten ja kukkuloiden. He olivat vaeltaneet läpi laaksojen, nousten ylös korkeuksiin aina pilviin asti ja leijuneet sitten hiljalleen alas kuin itämaan taikamatolla.Pupusta oli upeaa ratsastaa jääkarhun seurassa.Siitä tuntui kuin se olisi leijunut pilvissä.
Se oli niin erilaista kuin muiden kavereiden kanssa. Jääkarhu osasi näyttää paikkoja, jossa pupu ei ollut koskaan ennen käynyt.Tuntui kuin joka matka olisi erilainen ja joka kerran, kun he matkasivat eri paikkoihin pupulle avautui mahdollisiin mitä hienompiin seikkailuihin. Milloin viileiden vetten syleilyyn ja milloin Islannin kuumiin lähteisiin. Joskus matka päättyi Niagaran putoukselle. Valtavat vesimassat vyöryivät heidän ylitseen ja sitten he uivat rauhallisesti takaisin tyyneen veteen ja kelluivat ihanan auringon lämmittämässä vedessä.
Pieni pupu ja jääkarhu tapasivat toisiaan ahkeraan nauttien upeista ratsastusretkistään. He lähettelivät myös pullopostia yli meren. Pupu tunsi itsensä niin onnelliseksi eikä kallistanut korviaan ystäviensä varoituksille. Ne sanoivat, että jääkarhujen saarella voi joutua vaaraan ja pettymään pahasti. Jääkarhut saattavat olla kylmiä ja vihaisia. Mutta tätä pupu ei suostunut uskomaan. Olihan jääkarhu vakuuttanut olevansa niin kiltti ja kunnollinen. Ja pupusta niin ihanan kiltti.
Jääkarhu oli sen paras ja rakkkain ystävä.
Pupu tunsi suorastaan säteilevänsä. Se alkoi taas uskoa, että onnen voi saavuttaa, kun luottaa tulevaan. Se päätti antaa jääkarhulle mahdollisuuden. Siitä jääkarhu oli sen kaiken ystävyyden arvoinen. Jäärkukarhu kohteli häntä kuin kukkaa kämmenellä. Se laittoi ruokaa ja pupu istuskeli katselemassa. Tuntui oudolta olla passattavana, kun pupun vanha ystävä kauris oli vaatinut koko ajan hänen apuaan pienemmissäkin asioissa. Eikä ollut tullut kuuloonkaan, että pupu olisi voinut istua toimeettomana. Iltaisin jääkarhu piti hellästi tassusta kiinni ja antoi ihania suukkoja hänen poskilleen Lämmitti takkaa, kun pupulla oli kylmä ja antoi kuumaa kaakaota. Pupusta tuntui ihanalta, kun joku huomioi sitä niin huomaavaisesti. Ja se alkoi haaveilla kaikenlaista, josta se ei ollut uskaltanut enää haaveilla pitkään aikaan.
Sitten yhtenä päivänä ei saapunutkaan enää vastausta pupun pullopostiin. Ensin pupu ajatteli postin menneen hukkaan tai väärään paikkaan. Se kysyi jääkarhulta oliko kaikki hyvin. Ja jääkarhu vakuutti, että kaikki oli kunnossa heidän väliltään, mutta ei selittänyt miksei ollut lähettänyt pullopostia. He kävivät myös edelleen ratsastusretkillään aina tavatessaan. Jääkarhu jatkoi vielä jonkin aikaa pullopostien lähettelyä, mutta pupu huomasi jonkin pienen vivahde-eron viestien sisällössä. Ensin se ajatteli kuvitelleensa asian. Eikä se kehdannut kysyä siitä ystäviltään. Nämähän olivat varoittaneet pupua olemaan varovainen. Se oli kyllä yrittänyt, mutta se oli halunnut olla niin jääkarhun ystävä.
Aina heidän tavatessaan jääkarhu kohteli pupua ystävällisesti, hellästi, suukotteli poskelle ja sai hänet onnelliseksi. Kaikesta tästä huolimatta pupu huomasi, että jotain oli muuttunut heidän väliltään. He kävivät kyllä ratsastusretkillään, mutta ne eivät olleet enää niin jännittäviä. Se huomasi, että jääkarhu piilotteli jotain. Se oli niin epämääräistä, ettei pupu ollut varma oliko kaikki vain sen mielikuvituksen luomaa harhaa. Pupusta tuntui, ettei jääkarhu halunnut olla enää hänen paras ystävänsä.
Pupu yritti uskoa jääkarhun vakuutteluja, mutta hukkuneet pullopostit kertoivat omaa sanomaansa. Lisäksi jääkarhu oli kertonut käyneensä reissussa kavereidensa kanssa. Jääkarhu halusi selvästi myös muita ystäviä. Eikä pupu halunnut, että jääkarhu käy toisten ystäviensä kanssa ratsastusretkillä, jos haluaa olla pupun paras ystävä. Se rohkaisi mielensä ja sanoi jääkarhulle, jos se haluaa olla edelleen pupun paras ystävä, niin muiden kanssa ei edes suunnitella käyvänsä retkillä, puhumattakaan ratsastusretkistä.
Pupu ei tarvinnut enää puolta valtakuntaa eikä muutakaan suurta ja mahtavaa. Se ei ollut mammonan perään. Sille riitti pienikin kotikolo, jos se vaan saisi olla siellä onnellinen ja rakastettu. Se halusi vain jääkarhun ystävyyden (rakkauden ja avaimen sen sydämeen). Mutta ilmeisesti juuri sitä jääkarhu ei pystynyt antamaan sille. Pupu yrittii unohtaa jääkarhun, mutta ei pystynyt kovin kauan pitämään itselleen tekemäänsä lupausta, olla lähettämättä jäärkarhulle edses enää pullopostia.
Sitten yhtenä iltana pieni pupu oli tuntenut itsensä tosi yksinäiseks ja surulliseksi. Sillä oli kova ikävä pupupappaansa, joka oli kuollut talvella. Gramofonista oli kuulunut yksi pappan lempi laulu Sininen Uni. Pupupappa oli ollut jo tosi vanha, mutta pupu oli rakastanut pappaansa yli kaiken. Vain omat poikaset olivat omalla tavallaan rakkaimpia. Ja pikkupupu olisi isäkobran luona monta päivää. Sillä oli ikävä myös jääkarhua. Se kaipasi jääkarhun ystävyyttä. Pupu antoi itselleen periksi ja pyörsi mielensä. Se halusi antaa itselleen ja jääkarhulle vielä yhden mahdollisuuden. Sillä jääkarhu ei ollut sanonut pupulle, ettei se halua olla enää ystävä sen kanssa.
Pupu puki päälleen upean punaisen mekkonsa, joka oli ollut sen yllä, kun se oli tavannut jääkarhun ekan kerran. Se laittoi vielä upeamman ja juhlavamman värisen rusetin päähänsä. Se katsoi itseään peilistä ja huomasi näyttävänsä upealta. Se päätti jälleen ottaa riskin elämässään. Se ajatteli "rohkea rokan syö". Se lähti lautallaan naapurisaarelle, jossa oli se kalaravintola, jossa oli jääkarhun tavannut. Se halusi jääkarhun huomaavan, että se on edelleen yhtä hyvä ystävä kuin ensitapaamisella.
Sitten pupu löysi jääkarhun, mutta se oli jonkun pingviinin seurassa. Pingviini muistutti jääkarhun entistä ystävää. Ensin pupu järkyttyi näkemästään, ja se meinasi rynnätä suoraan lautalleen ja lähteä kotikoloonsa. Sitten se otti itseään korvistaan kiinni ja päätti uskaltaa mennä takaisin. Se ei heti luovuttaisi kuin joku himputin pelästynyt kaniini. Ei se oli enemminkin kuin Jessica rabbit. Jääkarhu saisi sanoa, jos haluaisi olla mielummin jonkun muun ystävä kuin hänen
.
Pupu käveli näennäisesti rennoin askelin, vaikka sydän pompotti mekon alla niin vimmatusti, että pupu pelkäsi sen ryntäävän karkuun kuin villisti laukkaava hevonen. Pupu katsoi haastavasti sekä pingviiniä että jääkarhua. Pingviini tajusi jonkin olevan oudosti ja poistui takavasemmalle. Hyvä niin, sillä tiedä vaikka pupu olisi saattanut sanoa, ettei se saanut viedä hänen ystäväänsä(käynyt käsiksi siihen pyrstöään keikuttavaan heitukkaan). Ei pupu ollut koskaan ennen tehnyt niin, mutta eihän sitä koskaan tiedä mitä voisi sattua. Sen verran tuohtunut pupu oli jääkarhun röyhkeydestä. Olisi sillä pitänyt olla edes pokkaa sanoa, että halusi olla jonkun muun ystävä. Mutta se ei ollut sanallakaan maininnut asiasta. Joten pupu oli syystäkin tyrmistynyt sen käytöksestä.
Jääkarhu ja pupu ottivat pienen hetken mittaa toisistaan. Sitten jääkarhu sanoi lähtevänsä kotiin. Pupu sanoi sille "ei tarvii, minä lähden kotiin". Pupu lähti kävelemään rantaravintolan ovelle. Jääkarhu lähti perään, pysäytti pupun ja halasi tätä. Pupu antoi kaipaukselleen periksi ja antoi sen tapahtua. Mutta se tiesi sen olevan silti jotenkin erilaista kuin ennen. Niinpä pupu jätti jääkarhun sinne ja lähti kotiinsa lautallaan.
Pupua harmitti niin paljon, että se meni juomaan väkevää savunmakuista juomaa. Sitä se ei ollut ennen edes maistanut. Se tuli siitä kipeäksi. Eräs sen ystävä oli joskus sanonut antavansa pupun maistaa sitä. Sitä pupu ei ollut kuitenkaan tehnyt ja se tajusi nyt, että se oli ollut mitä oikein ratkaisu. Pupu saattoi vain arvella miten kipeäksi se olisi tullut. Ja miten se olisi siihen vaikuttanut ja silloin pupu olisi voinut vaikka lähteä ratsastamaan tuon ystävän kanssa.
Mutta nyt tämän kertainen oli TOSI oli iso virhe. Pupun olisi ollut parempi tyytyä juomaan vain seljankukkamehua, jota se valmisti joskus erityistilaisuuksia varten. Se ei edes tykännyt tuollaisista raa'an ja pahan makuisista juomista. Sitä vain harmitti niin paljon kaikki. Ja se oli tosi vihainen jääkarhulle. Jostain ihmeen päähän pistosta johtuen pupu lähetti pullopostia jääkarhulle, vaikka ei uskonut tämän edes tulevan luokseen, kuten kirjeessään pyysi.
Pupu ei ollut ihan varma miten kaikki oli käynyt. Mutta se oli lähettänyt saman tien pullopostia myös yhdelle kaverilleen, jonka oli tavannut vähän ennen jääkarhua. Se kaveri oli tullut kylään melkein samantien. Pupulla oli ollut oikein hauskaa, kunnes se oli kuullut huutoa tieltä läheltä kotikoloaan. Se pelästyi ja joutui lähes paniikkiin kuin hyökyaalto olisi vyörynyt sen yli. Se huudahti kaverilleen "sieltä tulee pian iso ja vihainen jääkarhu, sinun pitää paeta heti. Se ei saa nähdä sinua nyt täällä". Pupu selitti kaverille, että jääkarhu oli ollut tähän asti sen paras kaveri. Ja jos se ei halunnut olla sitä enää, niin ehkä pupu antaisi tuolle toiselle kaverille mahdollisuuden tulla pupun parhaaksi ystäväksi.
Ehkä pupu haluaisi mennä kaverin kanssa ratsastusretkille. Sillä pupu piti niistä niin kovin. Kaveri ymmärsi onneksi tilanteen ja puikahti ulos ikkunasta. Pupu meni toista kautta jääkarhua vastaan kotitielleen.
Jääkarhu tuli sisälle. Pupu esitteli kotikolonsa. Jostain syystä jääkarhu ei ollut aiemmin käynyt vierailulla sen luona. Pupu oli mennyt aina jääkarhun kotiin. Sitten he istuutuivat sohvalle ja juttelivat. Jääkarhu kertoi olevansa liian kiltti. Sitä pupu ei ymmärtänyt. Jääkarhu kertoi myös tykkäävänsä olla pupun kaltaisten paras ystävä. Sitä pupu ihmetteli, kuten sitäkin miten jääkarhu oli muka liian kiltti. Pupusta tuntui ihan päinvastaiselta. Sen piti kysyä sitä, mutta se unohti koko asian. Se oli niin iloinen, että jääkarhu oli tullut. Sitten pupu tuli uniseksi ja meni nukkumaan. Jääkarhu jäi koisimaan sohvalle.
Aamulla jääkarhu sanoi lähtevänsä ostamaan banaaninlehtikääryleitä. Iso laiva toi kaikenlaista tavaraa isoon satamaan lähellä pupun kotisaarta. Ja kaukaisesta maista tuli muitakin mitä eksoottisempia juttuja. Banaaneja, kahvia, kaakaota ja erilaisia mausteita. Pupu tykkäsi leipoa. Ja se teki välillä kanelipullia ja välillä sahramipullia. Pikkupupusten herkkua oli banaanikakku. Pupun herkkua oli taivaallisen suussasulava suklaakakku, jota pupu leipoi heidän juhliinsa.
Pupu sanoi jääkarhulle, ettei se tarvitse nyt banaaninlehtikääryleitä. Pupu halusi lähteä ratsastusretkelle jääkarhun kanssa. He menivät yhdessä matkaan ja jääkarhu piteli pupua hellästi selässään. Pupu piti lujaa kiinni jääkarhun turkista ja he matkasivat taas ihanaan paikkaan. Hetken aikaa mielessään pupu ajatteli kaiken olevan kunnossa. Olihan jääkarhu tullut viimein sen luokse, kun oli etsinyt sitä sieltä kalaravintolasta.
Jääkarhu ja pupu olivat ratsastaneet yhdessä kohti unelmien ihania maita. Ja pupu oli nauttinut matkasta, mutta se ei tiennyt haluaisiko jääkarhu enää ratsastaa sen kanssa enäille retkille. Se tulisi kaipaamaan yhteisiä ratsastusretkiä jääkarhun kanssa. Tultuaan retkeltään pupu keitti jääkarhulle kahvia. Jääkarhu käveli jotenkin levottoman oloisena pupun kotikolossa. Sitten se sanoi lähtevän.
Jääkarhu laittoi huivin kaulaansa ja heitti palttoon päälleen. Se antoi halauksen ja sitten se lähti. Pupu näki ikkunasta jääkarhun kävelevän tietä pitkin pois sen luota. Pupu tuli surulliseksi. Se ei tiennyt näkisikö jääkarhua enää koskaan. Pupu lähetti vielä pullopostia jääkarhulle, jossa kertoi, että haluaisi olla edelleen sen ystävä. Mutta se sanoi myös ymmärtävänsä tilanteen mahdottomuuden. Heidän reittinsä ei tuntunut enää kulkevan samaan suuntaan. Jääkarhulta ei tullut vastausta. Silloin pupu ymmärsi mitä tarkoitti kylmä jääkarhu. Pupu meni nukkumaan ja näki unta jääkarhusta. Se ei ollut enää kiltti ja hellä vaan niin pelottavan kylmäkiskoinen.
jatkoa ehkä seuraa...
