Pääotsikon kuva

Pääotsikon kuva
Mun INSTAGRAM sannialeksandradesign, sieltä näet kuvia, joita lisään lähes päivittäin!! Syksy tuo tullessaan uusia tuulia... kenties myös uuden ammatin... innostuksella odotan ja unelmoin tietenkin ; )

keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Pientä kivaa kotiin ja itselleni

Tein keittiön leposohvaan uuden helmalakanan perintötyynyliinoista ja lakanakankaasta... ja kirppikseltä löytyi sävyihin sopiva Green Gaten purkki.

Lähdin uuden vuoden jälkeen pienelle reissulle. Kävin tapaamassa hyvää ystävääni Turkkusessa. Meillä on tapana näillä vierailuilla käydä shoppailemassa ja viettää mukavaa aikaa yhdessä. Tällä kertaa shoppailukierroksemme jäi vähän sivurooliin, sillä innostuimme ystäväni kanssa hakemaan youtubesta ranskalaisia lauluja, joita hoilasimme hänen perheensä ”iloksi” yömyöhään. Saattoi olla myös punaviinin ansiota, että ryhdyimme omaan karaokeen. Ystäväni oli vuosia sitten töissä Ranskan Nizzassa ja olemme molemmat lukeneet ranskaa lukioaikoinamme, joten Edith Piafin ja Celine Dionin laulut ovat tulleet tutuiksi. Muisteloiden lomassa sitten lauloimme näitä. Tämä oli mukava tapa rentoutua ja saada jälleen puhtia, jotta jaksaa pyörittää arkea ja käydä töissä.

After New Year, I travelled to Turku to see my dear friend. We have a habit of go together shopping and spend time with each other by relaxing and making food, go jogging and things like that. This time we spend more time at her home than going shopping. We both have studied French at school and my friend had worked in Nizza. So we find from Youtube French songs, among others things Edith Piaf and Celine Dion and sing those. And you can believed, that it was very relaxing, although her family can have different opinion. 

...Unelmoin pukeutumishuoneesta...

Ostin Ikeasta pari säilytyslaatikkoa vaatteilleni ja asusteilleni...


…I dream about dressingroom…

Unelmoin pukeutumishuoneesta, jotta saisin kaikki vaatteeni samaan paikkaan, ettei tarvitsisi ravata ympäri taloa etsimässä milloin mitäkin tavaraa. Meidän talossa ei ole vaatehuonetta alakerrassa, joten makuuhuoneeni isossa vaatekaapissa säilytän pääasiassa työvaatteitani. Yläkerran vaatehuoneeseen olen säilönyt juhlavaatteeni ja kausivaatteet. Sen verran on vuosien varrella kertynyt vaatteita ja asusteita, että tarvisin enemmän tilaa näille, vaikka vien säännöllisesti tavaroita kirppikselle myyntiin. Olen "hulluna" kenkiin ja laukkuihin sekä huiveihin, joten melkein joka reissulta sekä kotimaahan että ulkomaille tarttuu mukaan jotain kivaa.

I dream about dressingroom, because I have quite much clothes, shoes, handbags and asessories. In our house, we don´t have walk-in closet downstairs. So my casual and job clothes are at bedrooms wardrobe and there isn´t enough space to them. I love shoes and bags, as like many women, so it would be wonderful have it all at same place. 


Ostin Loviisan Aitta sisustusliikkeestä itselleni uuden aamutakin.

Kerkesimme sentään piipahtamaan Loviisan Aitassa. Siellä on sitten ihania sisustustavaroita. Tällä kertaa löysin kuitenkin vaatteitakin. Tanskalaisen Tina Wodstrupin plyysisen takin, jota aion käyttää ”aamunuttuna”. Myös Ikea tuli jälleen kierrettyä ja mukaan tarttui mm. säilytysrasioita vaatteilleni ja asusteilleni. Harmikseni huomasin, että näiden söpöjen kukkasellisten säilytyslaatikoiden tuotanto oli loppunut ja tilalle oli otettu eri kuosilla olevia. En halunnut ostaa niitä, sillä en tykkää sekoittaa monia eri kankaita, vaikka ovatkin piilossa kaapin sisällä. Pitää varmaan katsoa, jos niitä löytyisi Ikean kirppissivulta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti